Kaunis kaupunki ilman luntakin

Harvoin tulee ajatelleeksi, mitkä ovat Suomen parhaita talvikaupunkeja. Hämeenlinnaa katsoo tällaisena lumettomana talvena uusin silmin: se on eniten edukseen iltavalaistuksessa.

Kun jotakin paikkakuntaa kehutaan kivaksi kesäkaupungiksi, ilmaan jää leijuman iso mutta tai vaikka: mutta/vaikka pahuksen tylsä tai täysin kuollut talvella.

Kesäkaupunkina Hämeenlinna minuakin viehätti, kun muuttoa mietin. Lämpimiä muistoja oli tallentunut mieleen kymmenen vuoden mökkeilystä. Ymmärsin sentään, ettei Hämeenlinnassakaan aina ole kesä.

Valoa ikkunoissa

Muutto osui outoon talveen – vähälumisimpaan mitä muistan. Joskus aikaisempina vuosina jäidenlähtöä tuli seurattua tarkasti; se osui usein vapun tienoille. Nyt jäät ovat ehtineet lähteä jo pariin kertaan muutaman talviviikon aikana.

Pimeissä syys- ja talvi-illoissa on oma hohtonsa. Valot tuovat kaupunkiin lämpöisen tunnelman, vaikka maisema päiväsaikaan näyttäisi hyvinkin proosalliselta.

Erityisen hienoa on, kun valot heijastuvat veteen. Nautin aikanaan useamman vuoden ajan sataman valoista. Tiesin, että siellä merenlahden toisella puolella lastattiin rahtilaivoja yötä päivää, vaikka minä näin iltaisin vain valot.

Hämeenlinnassa on mukava kävellä Rantareittiä hämärissä tai pimeässä. Vastarannan valot heijastuvat veteen ja tuovat turvallisen olon.

Aurinko laskee länteen

Keinovaloja komeampia ovat tietysti luonnon valoilmiöt. Kuutamon kaupungissakin näkee, tähtiä paljon huonommin. Missähän mahtaa olla lähin paikka, jonne Hämeenlinnasta kannattaisi lähteä ihailemaan talvista tähtitaivasta?

Hieno on myös auringonlasku. Harvemmin se helmikuussa näillä leveysasteilla pääsee sulaa vettä kultaamaan.

Hämeenlinna on kaunis kaupunki kaikkina vuorokauden- ja vuodenaikoina, kun vain malttaa pysähtyä ihailemaan.

 

Jaa kirjoitus:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *