Turistin kanssa samalla penkillä

Uudelle asukkaalle avautui yllättäen tilaisuus tehdä pieni palvelus kotikaupungille. Tapasin nimittäin ihan oikean turistin – ihmisen, joka oli matkustanut tänne varten vasten tutustuakseen Hämeenlinnaan.

Oli helle, mutta se ei tietenkään saa estää liikuntaharrastusta. Olin menossa tavalliselle kierrokselleni Varikonniemeen. Jano alkoi kuitenkin vaivata tavallista nopeammin, jo Asemanrannan uuden asuinalueen ja Varikonniemen rajamailla.

Siinä valkoisen sillan pielessä sattuu olemaan penkki. Istahdin ja avasin vesipullon. Tarkoitus oli jatkaa matkaa viimeistään minuutin päästä, mutta tauko venyikin puolen tunnin mittaiseksi.

Ventovieras samalle penkille

Viereeni penkille asettui nainen kartta kädessä. Varma turistin merkki – siis se, että istuu Hämeenlinnassa vieraan ihmisen kanssa samalle penkille. Kartta vielä vahvisti vaikutelmaa. Ulkomaalainen varmaan, päättelin.

Pitemmälle en analyysissani ehtinyt, kun turisti jo alkoi puhua, selvää suomea. Hetkessä oli saatu selväksi, että minä olin kaupungin vakituinen joskin uusi asukas ja hän puolestaan tullut Helsingistä parin päivän lomalle Aulangolle.

Ehdin jo melkein hävetä, että penkki, jolla istuimme, oli kaiken maailman horsmien seassa. Eikä näkymä Vanajalle ja keskustaan päin ollut yhtään parempi.

Uusi tuttavani alkoi kuitenkin vuolaasti ylistää Rantareittiä, jota pitkin hän oli tarponut Aulangoilta asti. Häneen oli tehnyt erityisen säväyksen luonnonkukkaloisto Vanajan ja rautatien välissä.

Monenlaista kukkijaa siellä kieltämättä kasvaakin. Joku voisi ehkä tulkita tilannetta myös niin, että rikkaruohot rehottavat.

Huomasimme, että meillä oli yhteinen toive: voi kun joku joskus merkisisi kaikki ne kauniit kukat nimikylteillä.

Älkää olko kuin helsinkiläiset

Varikonniemi tuntui hieman hämmentävän vierasta. Ei mikään ihme. Oudolta se minustakin näytti, kun viime talvena aloin käydä siellä iltalenkillä.

Kerroin parhaani mukaan alueen historiasta. Yhdessä surkuttelimme Helsingin keskuspuiston kurjaa kohtaloa: siitä nirhaistaan tämän tästä paloja rakentamiseen. Helsinkiläisen silmin katsottuna on yksinomaan hyvä, että Varikonniemen kaltainen alue on päässyt aikanaan vähän kuin unohtumaan kaupungin päättäjiltä ja virkamiehiltä.

– Kenties alueen suurin arvo onkin siinä, ettei sen muokkaamiseen ole viime vuosikymmeninä riittänyt varoja toisin kuin muualla keskusta-alueella, arvioi Joenhiisi-blogikin muutama vuosi sitten ilmestyneessä postauksessa.

Lähteekö laiva satamasta?

Istuimme edelleen penkillä rattoisasti rupatellen. Keskustelumme eteni suunnilleen samaa reittiä kuin vieraan kävelyretki.

Hänen tarkoituksena oli kulkea keskustassa sillan yli ja palailla sitten Vanajan toista rantaa hiljalleen Aulangolle. Hienoa muuten, että Visit Häme -palvelussa on ajantasainen esittely  Rantareitistä, uudet puistokahvilatkin jo mukana.

Jostakin kaislikon ja heinikon välistä pilkahti Hopeanlinjan laituri ja siellä oleva alus. Turisti tahtoi tietää, mahtaako tuo laiva joskus liikkua jonnekin.

Kerroin, että Hopealinjan  nimellä kannattaa etsiä netistä aikatauluja. Onneksi muistin ulkoa ainakin suurin piirtein, millaisia erilaisia risteilyjä tänä kesänä on ohjelmassa. Sisävesiristeilyjen vannoutuneena ystävänä vakuutin, että ilman muuta Hopealinjalle kannattaa lähteä.

Minne mennä päiväkahville?

Akuutein kysymys liittyi kahvipaikkaan: missä keskustan alueella kannattaisi helteellä nauttia iltapäiväkahvit?

Kysymys oli minulle hankala, kun olen jo ehtinyt tässä blogissa kehua monta eri kahvilaa maasta taivaaseen. Minkä niistä nyt asettaisin muiden mainioiden vaihtoehtojen edelle?

Käytyäni hetken henkistä kamppailua päädyin lopulta melko itsestäänselvästi Willa Vasken pihakahvilaan. Aurinkoisella kesäsäällä on mukava kahvitella ulkona ja etenkin puiden varjossa.

Vanhojen talojen ympäröimällä pihamaalla saattaa sitä paitsi syntyä sellainen vaikutelma, että Hämeenlinnassa ymmärretään arvostaa historiaa. Säilyneiden puutalojen määrästä voisi tosin tulla toisenkin laiseen päätelmään.

Turistin mielestä ihana kaupunki

Mukavan juttutuokion päätteeksi erosimme kuin ystävät, hieman haikeina mutta samalla iloisina siitä, että olimme kohdanneet. Minä tunsin loppupäivän erityistä ylpeyttä kotikaupungistani.

En ole ihan varma, kumpi meistä opasti kumpaa. Huomasin nimittäin, että minäkin olin jo alkanut tottua Rantareittiin – tottua ja samalla sokeutua sen hienoudelle. Turistin ansiosta katson lenkkipolkuani taas ihaillen ja ihmetellen.

Ihmettelen ennen kaikkea sitä, miten viisaita ja kaukonäköisiä päättäjiä Hämeenlinnassa on ollut silloin, kun on päätetty Rantareitistä ja kansallisesta kaupunkipuistosta. Uteliaisuuttani yritän selvittää, ovatko nuokin hankkeet nostattaneet aikanaan samanlaisen vastustuksen ja valitusten hyökyaallon kuin ihan kaikki hankkeet nykyisin. Osasiko joku lukijoista kertoa?

 

Jaa kirjoitus:

2 thoughts on “Turistin kanssa samalla penkillä

  1. Minäkin olen uusi asukas Hämeenlinnassa. Asunut täällä kohta vuoden. Varikonniemi ja rantareitti kuuluvat koirani ja minun päivittäisiin maisemiin ja olen ihaillut sitä valtavaa kukkamäärää mikä siellä kasvaa. Ystävä Jyväskylästä ihaili kaupungin aivan upeita kukkaistutuksia niin aseman seudulla kuin kävelykadulla. Maksan mielelläni veroja kaupungille, joka panostaa asukkaiden viihtyvyyteen. T. Muuttaja minäkin

    1. Viihtyisyys ei tosiaankan ole toisarvoinen asia. Hämeenlinnalla on mainiot edellytykset kehittyä yhdeksi Suomen viihtyisimmistä kaupungeista. Kysymys on ympäristön ohella muistakin asioista, esimerkiksi palveluista, tapahtumista ja siitä, miten asukkaat kaupunkiinsa suhtautuvat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *